14.8.2026
Teetimme tyytyväisyyskyselyn asiakkaillemme – tässä yhteenveto tuloksista
Yrityksen tärkeimmät onnistumiset eivät aina näy tilinpäätöksessä. Joskus ne näkyvät siinä, että asiakas tietää saavansa vastauksen puhelimeen kiireisenäkin päivänä. Tai siinä, että kirjanpitäjä tuntee yrityksen taustan, eikä jokaista asiaa tarvitse selittää alusta asti.
Alkukesästä 2026 kysyimme asiakkailtamme, miten olemme onnistuneet työssämme. Kyselyyn vastasi niin toiminimiyrittäjiä, osakeyhtiöitä kuin yhdistyksiäkin.
Vastauksissa korostui yksi asia ylitse muiden: luottamus. 78 % vastaajista antoi parhaan arvosanan kysyttäessä palvelun luotettavuutta ja ammattimaisuutta. Lisäksi 20 % vastasi toiseksi parhaan arvosanan.
Loistava NPS-luku kertoo onnistumisesta
Yksi kyselyn tärkeimmistä mittareista oli suositteluhalukkuus, eli niin sanottu NPS-mittari. Kyselyssä saamamme NPS-luku oli 75, jota voi pitää loistavana tuloksena.
Kaikista vastaajista peräti 80 % oli niin sanottuja suosittelijoita, passiivisia vastaajia oli 15 % ja loput 5 % kriittisiä arvioita.
Se kertoo meille ennen kaikkea siitä, että valtaosa asiakkaistamme kokee saavansa sellaista palvelua, jota voi hyvällä mielellä suositella myös muille yrittäjille. Kyselystä kävi myös ilmi, että suurin osa (42 %) yhteistöistämme on alkanut alun perin juuri suositusten kautta.
Erityisen ilahduttavaa on se, että moni asiakkaistamme on kulkenut kanssamme pitkän matkan. Kyselyn mukaan lähes puolet vastaajista on ollut asiakkaanamme yli kymmenen vuotta. Pitkä asiakassuhde ei synny yksittäisestä onnistumisesta, vaan siitä, että yhteistyö toimii vuodesta toiseen.
”Kiitos monista yhteisistä vuosista! Minusta on aina tuntunut, että olen turvallisissa käsissä ja kaikki on selitetty niin että oikeasti ymmärrän.”
Henkilökohtainen palvelu on aina muodissa
Taloushallinto digitalisoituu vauhdilla, mutta asiakkaidemme palautteesta huomaa nopeasti, että hyvä palvelu ja henkilökohtainen kanssakäyminen pitää edelleen pintansa.
Avoimissa vastauksissa toistuivat sanat kuten joustavuus, helppo yhteydenpito, luotettavuus ja inhimillisyys. Eräs vastaaja tiivisti kokemuksensa näin:
”Yhteydenpito ja ihan yleisesti asioiden joustava hoitaminen toimivat.”
Toinen puolestaan nosti esiin juuri sen, mihin olemme itsekin halunneet panostaa:
”Hommat hoituu, ja palvelu on inhimillistä.”
Hyvä kirjanpito on luonnollisesti peruslähtökohta, mutta sen lisäksi asiakkaat arvostavat tunnetta siitä, että heidän yrityksensä tunnetaan ja asioita hoidetaan aidosti yhdessä.
Mitä asiakkaamme pitävät tärkeimpänä?
Kyselyssä pyysimme asiakkaita kertomaan myös, mitkä ominaisuudet ovat heille tärkeimpiä omassa tilitoimistossa.
Selvästi tärkeimmäksi nousi ammattitaitoinen henkilöstö. Sen rinnalla korostuivat myös oman asiakasvastaavan saavutettavuus, asiakaspalvelu ja asiakaslähtöinen toiminta. Hinta oli luonnollisesti yksi tärkeistä tekijöistä, mutta kiinnostavaa oli huomata, että henkilökohtainen palvelu nousi sen rinnalle ja monessa kohtaa jopa sen edelle.
”Parasta on ollut jatkuvuus. Sama kaveri ollut kauan yhteyshenkilönä. Ei turhia muutoksia toimintatapoihin.”
Tämä vahvistaa omaa ajatteluamme siitä, että hyvä taloushallinto rakentuu ennen kaikkea ihmisistä. Ohjelmistot kehittyvät jatkuvasti, mutta niiden rinnalla tarvitaan asiantuntija, jonka puoleen voi kääntyä silloin, kun yrittäjällä herää kysymyksiä.
Myös kehityskohteita löytyi
Vaikka tulokset olivat kokonaisuudessaan erittäin myönteisiä, emme halua katsoa niitä pelkkien ruusunpunaisten lasien läpi.
Avoimissa vastauksissa nousi esiin toiveita esimerkiksi aktiivisemmasta verosuunnittelusta, yrittäjän verotukseen liittyvästä neuvonnasta sekä siitä, mitä erilaisia vähennysmahdollisuuksia olisi hyvä hyödyntää. Lisäksi osa asiakkaista toivoi lisää ajankohtaista tietoa verotuksesta ja lainsäädännön muutoksista.
”Olisi hyödyllistä saada aktiivisemmin tietoa uusista verovähennyksistä, verotukseen liittyvistä muutoksista sekä yritykselle mahdollisista säästöistä ja vähennyskelpoisista kuluista.”
Nämä ovat meille arvokasta palautetta. Hyvä asiakaskokemus ei tarkoita sitä, ettei kehitettävää olisi, vaan sitä, että asiakkaat uskaltavat kertoa myös toiveistaan.
Kiitos luottamuksesta
Yksi kyselyn lämpimimmistä kommenteista kuului:
”Kiitos, on kiva saada palvelua yritykseltä, johon voi luottaa.”
Ehkä juuri tuo sana, luottamus, kiteyttää koko kyselyn parhaiten.
Taloushallinto on yrittäjälle paljon muutakin kuin lakisääteisiä velvoitteita. Se on kumppanuutta, jossa asioiden täytyy hoitua ajallaan, vastauksia pitää saada nopeasti ja yhteydenpidon olla mutkatonta.
Siksi olemme erityisen iloisia siitä, että juuri nämä asiat nousivat asiakkaidemme palautteissa vahvimmin esiin.
Samalla haluamme kiittää jokaista kyselyyn vastannutta. Jokainen palaute – niin kiittävä kuin kehittäväkin – auttaa meitä rakentamaan entistä parempaa asiakaskokemusta myös tulevaisuudessa.
